Ateljeesäätiö on suomalaisten kuvataiteilijoiden säätiö, joka vuokraa ateljeita, työtiloja ja ateljeeasuntoja ammattikuvataiteilijoille kotimaassa ja ulkomailla. Lisäksi säätiön tarkoituksena on Suomen Taiteilijaseuran aatteellisen toiminnan tukeminen ja kuvataiteilijoiden työskentelyedellytysten parantamiseen osallistuminen. Säätiö vastaa myös kansallisen residenssitoiminnan koordinoinnista.
Haemme kiinnostavaan ja monipuoliseen tehtävään päätoimista
SÄÄTIÖN ASIAMIESTÄ
Asiamies vastaa yhteistyössä hallituksen kanssa säätiön toiminnan ja talouden johtamisesta ja kehittämisestä, sekä uusien työtilahankkeiden valmistelusta, samoin kuin muiden tahojen työtilahankkeiden edistämisestä. Säätiön lähin toimintaympäristö on kuvataiteen taide- ja taiteilijapoliittinen kenttä. Säätiön kiinteistöjä hoitaa kiinteistöpäällikkö yhdessä ulkopuolisen isännöitsijätoimiston kanssa.
Asiamieheltä edellytetään hyviä yhteistyötaitoja, itsenäisyyttä ja oma-aloitteisuutta. Odotamme talousosaamista ja ymmärrystä säätiön ja kuvataiteilijoiden toimintaedellytyksistä sekä kulttuurialan tuntemusta. Toivomme valmiutta toimia säätiön keulakuvana ja sitoutua tehtävään sekä säätiön arvojen mukaiseen toimintaan. Asiamiehen lähivuosien tehtävänä on kehittää toimintaa yhdessä hallituksen kanssa ja ylläpitää monipuolisia yhteiskuntasuhteita. Arvostamme myös rakennus- ja kiinteistöalan tuntemusta.
Tarjoamme monipuolisia ja vastuullisia tehtäviä sekä kiinnostavan toimintaympäristön taidesektorilla. Säätiön toimisto sijaitsee Helsingissä. Organisaation työkieli on suomi.
Lisätietoja tehtävästä »
Säätiön säännöt »
Lisätietoja antavat puhelimitse 30.3. klo 10 -12 ja 11.4. klo 14-16 asiamies Tuula Paalimäki, tuula.paalimaki@ateljeesaatio.fi, 040-4119913 ja hallituksen puheenjohtaja Minna Kurjenluoma, minna.kurjenluoma@ateljeesaatio.fi, 0500 650922.
Hakemukset ansioluetteloineen ja palkkatoivomuksineen osoitetaan Suomen Taiteilijaseuran Ateljeesäätiön hallitukselle ja toimitetaan viimeistään perjantaina 14.4.2023 kello 16.00 sähköpostiosoitteeseen tuula.paalimaki@ateljeesaatio.fi